maanantai 29. joulukuuta 2014

Opinnäytetyö



 Tästä opinnäytetyöni alkoi.



Teen opinnäytetyöni moottoripyörän takakatteesta. Hommana oli muovisen takakatteen puuttuvan palankorjaus.


Aloitin työni sillä että porasin halkeamien päihin reiät, jotta halkeamat eivät lähtisi halkeamaan eeenpäin.



Jotta liimapinta-alaa ja lujuutta saataisiin lisää piti halkeamaa suurentaa, ja viistää reunoja loivemmiksi. Sekä hiota halkeaman alku "V" muotoiseksi.






Hiosin vaurio alueelta maalin pois jotta liima tarttuisi kiinni. Taustaa ei tarvitse hiota ellei alueella ole maalinsumuja. 


Puhalsin paineilmalla pölyt pois, sekä puhdistin vaurio alueen liimanpoistoaineella. 


Suihkutin vaurio alueelle muovipohjusteen, jotta pinnan tarttuvuus olisi parempi. Muovipohjusteen haihtumis aika oli 5min. 


Leikkasin sopivan paikan (noin 2 cm halkeaman reunojen yli) muovikorjaukseen soveltuvasta matosta. Paikan tehtävä on pitää halkeaman oikealla kohdalla liimauksen ajan.


Poistin punaisen suojamuovin ja asensin paikan halkeamaan. Punainen suojamuovi  suojaa paikan liimapintaa jonka tarttuvuus on vahva ja välitön. 


Levitin muovikorjaukseen tarkoitetun liiman sijasta peltiliimaa, sillä peltiliima  pitää paremmin. Selvitin asian tekemällä liimaus kokeen, peltiliimasta ja muovikorjaukseen tarkoitetusta liimasta.



Liiman käsittelyaika on 30min. Levitin liiman kiittilastalla tasaiseksi.


Liiman kuivuttua tajusin että katteen oikean puolinen reuna on epätasainen ja kolarissa vääntynyt korkammaksi.


Epätaisaisuuden vuoksi kuumensin muovia jotta sain tehtyä siihen lastalla halkeaman. 


Halkeaman tehtyä oli helppo painaa reunat samaan tasoon ja liimata ne yhteen.


Seuraavaksi kittasin ja hiosin katteen tasaiseksi.




Huomasin myös että toinen katteen sisäpuolella olevista korvakoiststa johon takavalo kiinnitetään olin katkennut.



Puhdistin alueen liimanpoistoaineella. 


Suihkutin aluelle muovipohjusteen jotta pinnan tarttuvuus on parempi, ja annoin haihtua 5min.


Levitin alueelle korvakkojen korjaukseen tarkoitettua korvakko liimaa, jossa käsittely aikaa on vain muutama minuutti. 


Liimasin katkenneen korvakon takaisin paikoilleen.


Hiosin koko katteesta maalit pois ja suihkutin siihen muovitartunta aineen.


Ruiskutin katteeseen hiomavärin ja pinta näytti täydelliseltä.


Kunness....


Seuraavana päivänä pintaan oli ilmestynyt reikiä ja epätasaisia "ryppyjä".
Hiomaväri oli päässyt kiehumaan, todennäköisimmin syystä että alle oli jäänyt epäpuhtauksia ja vanhaa maalia.


Työ oli kiva tehdä ja se oli erillainen mitä normaalisti. Oli kivaa päästä tekemään jotain itselle täysin uutta ja oppimaan uusia asioita.
 Toivon että pääsen jatkossakin tekemään jotain vastaavaa :) 

 Takakatteen teko jatkuu tammikuussa hiomavärin hionnalla, reikien kittauksella, uuden hiomavärin ruiskutuksella ja joskus jopa toivottavasti maalin ja lakan ruiskutuksella. 





























keskiviikko 10. syyskuuta 2014

2K LAKKA VOC SILKINHIMMEÄ


148.986 + 148.984,148.985

OMINAISUUDET 


CS 2K VOC Silkinhimmeä Lakka soveltuu moneen eri käyttötarkoitukseen.

Käytä ainoastaan kovettajan 2K Silkinhimmeä ”standardin” tai ”nopean” kanssa.
Soveltuu paikkakorjauksiin, jossa aikaisemmin käytetty silkinhimmeää lakkaa. Voidaan käyttää myös ylimaalauksiin ja muoviosilla.

TUOTETIEDOT

Materiaalitiedot
Väri: silkinhimmeä
V.O.C: <555 g / l.
Sekoitussuhde: 2:1
Viskositeetti: Ruiskutus viskositeetti 17-19 sek. 4 mm / DIN, kovettunut
Tiheys: n.. 1,00 g / cm ³
Käyttöaika:

noin. 120 minuutin ajan 20 ° C: kovettajalla standardin
noin. 90 minuuttia 20 ° C: kovettajalla nopea
Varastointikestävyys: 1 vuosi (alkuperäisessä pakkauksessaan)
Leimahduspiste: + 23 ° C
Kuivakalvo paksuus: 50 - 60 um
Haihtumisaika 20 ° C: 5 - 10 minuuttia

KÄSITTELY

Alusta:

Liuotin- tai vesipohjaiset basecoats ja Uni-päällysteet.
Sekoitussuhde: 2: 1
On erittäin suositeltavaa työskennellä täydellisellä CS järjestelmän tuotteilla. Mikäli
käytetään järjestelmän ulkopuolisia ohenteita tai kovettajia, materiaalien kuivaus- ja
tartuntaongelmia ei voida pois sulkea.

Työskentely:

Ruiskutuspaine 2,0-2,5 baaria, suutin 1 ,2-1, 3 mm, esim. SATA Jet RP tai DeVilbiss
GTI880
1. Ruiskutus : hyvällä virtauksella, mutta ei liian paksu kerros.
2. Ruiskutus : hyvällä virtauksella
Haihtumisaika 5 - 10 minuuttia kunkin ruiskutuskerroksen välillä.

Kuivumisaika:

Noin. 30 minuuttia 60 ° C: kohteen lämpötilassa kovettajalla standardi
Noin. 3,5 tunnin ajan 20 ° C: kohteen lämpötilassa kovettajalla standardi
Noin. 15 minuuttia 60 ° C: kohteen lämpötilassa kovettajalla nopea
Noin. 3 tunnin ajan 20 ° C: kohteen lämpötilassa kovettajalla nopea

Infrapunakuivaus:

Lyhyen ja keskipitkän aallon kuivaimella 10 minuuttia.
Kiillotus: silkinhimmeää lakkaa ei voi kiillottaa.

Turvallisuusasiat:

Edellä mainitut tekniset tiedot, erityisesti
suositukset soveltamisesta ja tuotteidemme käytöstä, perustuvat
tämänhetkiseen tietämykseen ja kokemukseen tavanomaisissa olosuhteissa.
Käytännössä materiaaleja, pintoja ja työskentelyolosuhteita on niin erilaisia,
että mitään takuuta työtuloksista tai vastaavasta ei voida päätellä tästä tiedotteesta
tai suullisesta konsultaatiosta, ellemme ole aiheuttaneet vahinkoa tahallisesti tai
se johtuu törkeästä huolimattomuudestamme. Tässä tapauksessa käyttäjä on velvollinen
todistamaan, että hän on kertonut meille kaikista vaadituista kohdista asianmukaista ja
lupaavaa tuomiota varten, kirjallisesti ajoissa ja täydellisesti.
Kolmannen osapuolen on noudatettava patenttioikeuksia.
Lisäksi meidän yleisiä myynti- ja toimitus
ehtoja ja viimeisimpiä teknisiä tiedotteita, jotka tulisi vaatia, sovelletaan.

Ohjeet käsittelystä ja jätehuollosta ovat
Käyttöturvallisuustiedotteessa ja eritelmätTyönantajan Vastuuvakuutus ry kemianteollisuudelle.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Moottori


 Irrotin moottorista kytkinkopan.

 Hiosin moottorin villalla ja maalasin sen alumiini pohjamaalilla.


 Maalasin moottorin mustalla puolikiltävällä akryyli maalilla.
Valmista tuli.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Volvon korirakenteet

Mahdollisen törmäyksen yhteydessä eri materiaalit toimivat yhdessä voimien vastaanottamisessa ja jakamisessa parhaalla mahdollisella tavalla törmäysvoimien vaikutusten minimoimiseksi.


Törmäyksessä, jossa auton keula muuttaa muotoaan, antaa poikittain asennettu ja kompakti moottori enemmän tilaa energiaa sitovalle muodonmuutokselle. Tämä lisää turvallisuutta, koska matkustajiin kohdistuvat pienemmät voimat ja koska vaara tunkeutumisesta matkustamotilaan vähenee.

Törmäyskotelo on hydromuovattu, työnnetty sivupalkkiin ja hitsattu MAG-hitsauksella siten, että autoa ei tarvitse asettaa oikaisupenkkiin, jotta vaihto voidaan tehdä oikealla tavalla.

Korirakenteet lähteväit S80 (07-) Volvosta, mutta sitä on osin paranneltu ja tietyt osat on suunniteltu täysin uudelleen. Uusia asioita korissa on yhdistämistekniikat ja tietyt teräslaadut.
A-pilarista eteen päin volvon S80 (07-) keulatörmäysrakenteet ovat samat mutta sivuosa vahvikkeineen on täysin uusi ja takaosassa samat osat kuin S80 (07-) mallissa.
Korin V70 (07-) jäykkyyttä on parannettu 15 % seuraavan vuoden V70 malliin.

Teräslaadut:
HSS : high strength steel (myötöraja 180-280 MPa)
VHSS : very high strength steel (myötöraja 280-380 MPa)
EHSS : extra high strength steel (myötöraja 380-800 MPa)
UHSS : ultra high strength steel ns. Booriteräs (myötöraja yli 800 MPa)

Volvossa on eniten käytetty HSS-terästä. Mm paljon etupuskurissaja keskiosissa ja takaosassa autoa.Takapuskuria on tehty vahvemmaksi ja iskun kestävämmäksi laittamalla UHSS-teräspalkki uloimmaiseksi ja sen takana käytetty VHSS-terästä.
Keskiosassa on käytetty vahvinta terästä (UHSS) suojamaan tärkeimpiä, eli itse matkustamossa olevia ihmisiä ja sen ympärille muihin osiin on laitettu heikompia teräksiä tekemällä autosta hyvin turvallisen.

Korin osia:

Törmäyskotelo on tarkoitettu ottamaan voimia vastaan nopeuteen 20km/h asti.

Sivuosassa V70 ja XC70 (08-) otettiin käyttöön kynnysvahvikkeissa päällystetty booriteräs, UziBor joka kuuluu UHSS-luokkaan. Hyvän korroosiokestävyyden saamiseksi teräs on päällystetty alumiinilla.

Ovissa on monia eri teräslaatuja. Booriterästä alemmassa sivutörmäyspalkissa etuovessa ja takaovessa EHSS:ää. Ovien ulkopellit on valmistettu HSS-materiaalista ja kovenee sitä lämmittäessä ja muuntaessa.
Lämpökäsittely tehdään eri maalikerrosten kovettamiseksi ja muodonmuutoskarkaisu tapahtuu kun terästä muovataan.

Takapuskuripalkki on valmistettu booriteräksestä ja ruuvattu kiinni takaosaan. Korjattaessa liitos pitää sijoittaa korjausohjeiden mukaisesti, jotta MAG-hiitsaus juotetulla alueella antaa riittävän vahvan sauman.

Törmäyspalkin tarkoituksena on minimoida vastaan tulevassa autossa olevien ihmisten vammat.
Törmäyspalkki antaa törmäyksessä osumakohdan, joka vastaa vastaan tulevan auton törmäyspalkkia ja muodonmuutosvyöhykkeitä, mikä johaa siihen että vastaan tulevan auton turvajärjestelmätlaukaistaan suunnitellusti.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Harjotustyö

      Leikkasin pellistä 400x300mm palan,
                   


jonka jälkeen taitoin kanttikoneella toisen reunan.



                                                   
                                                  Pelti mankeloitiin kaarevaksi mankelilla. 



                     

                      
                     Mankeloinnin jälkeen kappaleeseen lyötiin lommo.

                       
                        



                 Ennen kittauksen aloittamista kappale pyyhittiin
           rasvanpoistolla jotta pintaan ei jäisi rasvaa ja
               ylimääräinen lika lähtee ja jotta kitti tarttuisi kunnolla.

                      
                       
                        
             
                     Pinta pitää myös muistaa karhentaa kauttaaltaan ja
            varsinkin hyvin lommon pohjalta. Jotta pintaan tulisi parempi tartunta. Karhennuksen jälkeen pinta pyyhitään vielä rasvanpoistolla.

                  
                       

                        Kittinä käytin evercoat rage gold yleiskittiä.

                       

                       


            Kun olin levittänyt kittiä sopivasti aloin hiomaan kappaletta oikean muotoiseksi ja tasaiseksi ensin epäkeskolla ja sen jälkeen käsin.

                   


Käytin pohjamaalina temacoat epox maalia. Maali on 2k maalia joten siihen sekoitetaan hardener kovettajaa ja thinneriä maalin ohentamiseksi.

 

 Kanttikoneella kantattu reunaan levitettiin saumakittiä.

                  
                             
                     Pohjamaalin jälkeen karhensin pinnan villalla ja pyyhiin rasvanpoistolla.     
           
                  


                   Maalasin kappaleen standoxin hiomavärillä.

                 
                 


         Kun hiomaväri oli kuivunut hioin sen tasaiseksi 600 softilla.

                 


        Maalasin kappaleen standoxin standoblu maalilla, ensin märän kerroksen ja sitten vasta harson.
                Maali oli hopea metallic maali.


                       


                       Lopuksi lakkasin kappaleen.